torstai 4. huhtikuuta 2013



Katon ympärille tehdään kehä putkesta mankeloidaan pyöreäksi ja hitsataan kiinni.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013



tässä tehdään piippua kotakeittiöön


teline vaikkapa kahvipannun pitoon


Kuvassa paistoteline.

kehä mankeloitiin yhdestä osasta ja hitsattiin kiinni punaisen nuolen osoittamaan rautaan vihreän nuolen osoittamasta kohdasta.
sininen nuoli osoittaa sorvattuun holkkiin, johon paistoteline on hitsattu.

Tältä näyttää valmis tuhka räppänä. Se polttoleikattiin  5millisestä teräksestä.

Ensin kone ohjelmoidaan ja sitten asetetaan materiaali, kuivaharjoittelu on hyvä suorittaa ilman että kone leikkaa, vaan silleen että se ajaa läpi ohjelman.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013


Siinä leikataan tuhkalaatikon-ylä osaa, joka hitsattiin kiinni pohjaan. Levyn ympärille tehtiin seinät ja lyötiin hitsaamalla kiinni
Alla olevassa kuvassa näkyy myös tukijalat, ne tulee hitsata kiinni jalkoihin.


Seuraavaksi ruvettiin tekemään jalkoja eli leikattiin levystä palat, jotka pitää taittaa kanttikoneella.
Jalat taivutettiin  90 asteen kulmaan ja jalkoja tulee yhteensä kolme.
Kuvasta näkee jalkojen taivutukset.

T


Levyleikkurilla leikattiin tulipesän ympäryslevy ja se mankeloitiin pyöreäksi. Sitten se sovitettiin pohjan ympärillle ja hitsattiin kiinni.


Prässiin asennetaan jigiä, jotta voidaan aloittaa pohjan prässääminen. Kyseinen jigi on tehty vartavasten kotakeittiön pohjan työstämiseen. Pohja prässätään kuperaksi.
Aloitin tekemään kotakeittiötä 11.3.2013
Tässä kuvassa polttoleikataan tulipesää (kotakeittiön pohja).